keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Vantaan Kokoomus on mukana Tikkurilan maalaismarkkinoilla viikonloppuna

2 – 3.10.2010. Teltta on perinteisesti kaupungintalon edustalla kello 10-14.00. Tule tapaamaan kokoomuslaisia ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Mukana myös Tikkurilan Kokoomus. Nähdään markkinoilla!



lauantai 18. syyskuuta 2010

Perintä ei anna armoa lapsen kirjastolainasta

Alakouluikäinen lapsi unohti palauttaa kaksi kirjastosta lainaamaansa pelilevykettä.

Kirjasto siirsi asian parin kuukauden kuluttua perintätoimistolle.

Levykkeet löytyivät lopulta, ja ne palautettiin kirjastoon.

Perintätoimisto vaatii kuitenkin lapselta, tai käytännössä hänen toiselta huoltajaltaan, 56,50 euron saatavia.

Jos aineisto siirtyy perintään, myös lasten- ja nuortenaineistosta peritään perintäkuluja.

15-vuotias vastaa kirjastokortillaan lainatuista teoksista.

Vastuuhenkilö, yleensä huoltaja, on vastuussa alle 15-vuotiaan kortilla lainatusta aineistosta.

Kirjastoilla on myös oma tehokas pakkokeino aineistojen ja maksujen saamiseksi: lainausoikeuden menetys.

Lainausoikeuden menettää, kun velkasaldo on 5 euroa.

Saatavat siirretään perintätoimistolle 60 vuorokauden kuluttua.

En kannata ajatusta omasta perintätoimistosta. Sopivampana ratkaisuna pidän lainaoikeuden menettämisen korostamista ja toisen muistutuskirjeen sijasta tekstiviestiä lainaajalle ja tarvittaessa huoltajalle. Kirjastolainaamisen pelisääntöjä olisi hyvä käydä läpi esimerkiksi kouluopetuksessa.